Mä tärisen. Koin äsken tunnetasolla aika hämmentävän järkytyksen..
Kirosin ja päivittelin IE:tä, et saisin Facebookin toimimaan paremmin, kun Microsoft haluaa hankaloittaa mun elämää. Se on ärsyttävää. Todella ärsyttävää. En ole tottunut "nörttinä" siihen, et asiat ei mee niinkuin haluan koneen kanssa ja noi järjettömät suojausasetukset saa mut repimään hiuksia oikein kunnolla. Miksen voi itse päättää, mikä sivusto on turvallinen ja mikä ei..? Miksi joku hiton Microsoft saa päättää MUN SURFFAUKSESTA..? Minen ymmärrä. Sähisen!!
Anyway.. testailin, sit kaikilla selaimilla, mitä mun koneella on, et toimiiko se ny millään.. ja kun avasin pitkästä aikaa Operan, jota käytän erittäin harvoin ja tätä versiota vielä harvemmin, koska olen elänyt kannettavan kanssa pari vuotta, kunnes luovutin sen takas duuniin syyskuussa, kun en jatkanut enää uraani it-chiefinä vaan päätin hoitaa itteni kuntoon ja katsoa, mitä haluan tehdä elämälläni sitten. Okei, tää mun kirjoitus nyt vähä pomppii, kun minua ärsyttää yhä ;o) Ja niin, nyt mä sitten olen takaisin "täydellisyydessä". Eli.. mun sydän ja minä voidaan hyvin. Erittäin hyvin. Ja mut vapautettiin takas duunimaailmaankin tuossa 1.12. alkaen. Näin. Asioilla on tapana järjestyä.. ja ehkäpä omat päätökset elämässä ovat edesauttaneet kaiken tämän onnistumisessa. Ja oma rakkaus itseä kohtaan. Pitää muistaa rakastaa myös itseä, et on jotain annettavaa muillekkin.. tähän mä uskon. Vahvasti.
Niin.. siitä Operasta, kun avasin sen.. se lataili jotain vähä aikaa, kunnes yhtäkkiä se heitti mun eteen kanavapäivityksen jälkeen listan blogeja, joistä se oli löytänyt päivityksiä.. Siellä ei ollut montaa blogia, kun en ole niitä silloin (varmaan vuonna 2005) sinne jaksanut paljoa laitella.. mutta yksi tosi vanha siellä oli.... ja se sai minut jotenkin aivan pois tolaltaan.. luin joitakin vanhoja kirjoituksia ja tärisin. Mietin, et miten voi olla mahdollista, että ne tulevat vieläkin eteen. Ja miten ne kirjoitukset sopivat yhä muhun ja mun elämään.. vaikka ne kirjoitukset ovat aivan toisen ihmisen. Pojan, jota en edes tunne.. Pojan, joka on ollut jo niin kauan pois tuolla tavalla blogistaniasta..Pojan, jonka kirjoitukset osuivat ja upposivat jo silloin, vuonna 2005 ja yhä nytkin vuonna 2007.
Väkisin mietin, et miltä tuntuisi lukea sen Pojan kirjoituksia näiltä kahdelta vuodelta, jotka ovat tyhjiä sivuja, ilman lauseita tai sanoja.. Ja ennen kaikkea mietin, mitä sille Pojalle nyt kuuluu, kun aikaa on kulunut niin paljon eteenpäin.
Tajusin ikävöiväni sitä Poikaa, joka usein kyseli hassuja kysymyksiä yksinäisyydestä ja siitä johtuvista peloista, kuitenkin onnellisena lumihiutaleiden keskellä Tamperetta.
Jossain siellä olet ja odotat nyttenkin syksyn ensimmäisiä lumihiutaleita. Se ajatus saa minut hymyilemään :o)
Elämä on hassua.. Yhä..
Kirosin ja päivittelin IE:tä, et saisin Facebookin toimimaan paremmin, kun Microsoft haluaa hankaloittaa mun elämää. Se on ärsyttävää. Todella ärsyttävää. En ole tottunut "nörttinä" siihen, et asiat ei mee niinkuin haluan koneen kanssa ja noi järjettömät suojausasetukset saa mut repimään hiuksia oikein kunnolla. Miksen voi itse päättää, mikä sivusto on turvallinen ja mikä ei..? Miksi joku hiton Microsoft saa päättää MUN SURFFAUKSESTA..? Minen ymmärrä. Sähisen!!
Anyway.. testailin, sit kaikilla selaimilla, mitä mun koneella on, et toimiiko se ny millään.. ja kun avasin pitkästä aikaa Operan, jota käytän erittäin harvoin ja tätä versiota vielä harvemmin, koska olen elänyt kannettavan kanssa pari vuotta, kunnes luovutin sen takas duuniin syyskuussa, kun en jatkanut enää uraani it-chiefinä vaan päätin hoitaa itteni kuntoon ja katsoa, mitä haluan tehdä elämälläni sitten. Okei, tää mun kirjoitus nyt vähä pomppii, kun minua ärsyttää yhä ;o) Ja niin, nyt mä sitten olen takaisin "täydellisyydessä". Eli.. mun sydän ja minä voidaan hyvin. Erittäin hyvin. Ja mut vapautettiin takas duunimaailmaankin tuossa 1.12. alkaen. Näin. Asioilla on tapana järjestyä.. ja ehkäpä omat päätökset elämässä ovat edesauttaneet kaiken tämän onnistumisessa. Ja oma rakkaus itseä kohtaan. Pitää muistaa rakastaa myös itseä, et on jotain annettavaa muillekkin.. tähän mä uskon. Vahvasti.
Niin.. siitä Operasta, kun avasin sen.. se lataili jotain vähä aikaa, kunnes yhtäkkiä se heitti mun eteen kanavapäivityksen jälkeen listan blogeja, joistä se oli löytänyt päivityksiä.. Siellä ei ollut montaa blogia, kun en ole niitä silloin (varmaan vuonna 2005) sinne jaksanut paljoa laitella.. mutta yksi tosi vanha siellä oli.... ja se sai minut jotenkin aivan pois tolaltaan.. luin joitakin vanhoja kirjoituksia ja tärisin. Mietin, et miten voi olla mahdollista, että ne tulevat vieläkin eteen. Ja miten ne kirjoitukset sopivat yhä muhun ja mun elämään.. vaikka ne kirjoitukset ovat aivan toisen ihmisen. Pojan, jota en edes tunne.. Pojan, joka on ollut jo niin kauan pois tuolla tavalla blogistaniasta..Pojan, jonka kirjoitukset osuivat ja upposivat jo silloin, vuonna 2005 ja yhä nytkin vuonna 2007.
Väkisin mietin, et miltä tuntuisi lukea sen Pojan kirjoituksia näiltä kahdelta vuodelta, jotka ovat tyhjiä sivuja, ilman lauseita tai sanoja.. Ja ennen kaikkea mietin, mitä sille Pojalle nyt kuuluu, kun aikaa on kulunut niin paljon eteenpäin.
Tajusin ikävöiväni sitä Poikaa, joka usein kyseli hassuja kysymyksiä yksinäisyydestä ja siitä johtuvista peloista, kuitenkin onnellisena lumihiutaleiden keskellä Tamperetta.
Jossain siellä olet ja odotat nyttenkin syksyn ensimmäisiä lumihiutaleita. Se ajatus saa minut hymyilemään :o)
Elämä on hassua.. Yhä..
Kommentit