Mun kädet haparoi laivalta tuotua salmiakkilaatikkoa kohti.. ärsyttäviä nameja.. sellaisia, joita ei voi syödä nopeasti.. vaan niitä on ihan pakko imeskellä ja vaikka niitä pureekin.. mitään ei tapahdu. Kärsivällisyys ei ole mun vahvimpia luonteenpiirteitä. Ei tänään. Olen ihan unessa. Mä istuin lämpimän viltin sisällä sohvalla katsoen Lostia.. enemmän kattelin kyllä pihalle ja mietin. Mietin tätä päivää, eilistä, huomista. Tänään noi kaikki oli sekoitettuna toisiinsa. Satoi lunta, hetken päästä oli lupaus auringosta ja lämmöstä.. lopuksi jäi pieni pakkasen henkäys. Mä kävelin haukun kanssa pihalla.. puhaltelin samalla pieniä pakkashöyryjä huulieni välistä.. asfaltti kimmelsi ja mun sielussa paloi halu kokea tätä elämää enemmän. Hypähtelin pieniä askeleita pyjamat päällä pitkin tietä samalla toivoen, että joku tähti taivaalla näkisi mut ja pysähtyisi, tulisi alemmas ja tarjoaisi mulle kyydin kohti tähtisumua. Tähtisumua, jonka takana odottaisi jotain, joka saisi mun sielun rauhoittumaan.. Jotain, joka kietoutuisi hellästi mun sielun ympärille ja antaisi sen roihahtaa liekkeihin nauttien samalla tähdenlennosta.. Ja yhä nämä namit on ärsyttäviä.. Mä luovutan ja kiipeän sänkyyn. Painan silmät kiinni ja hyppään unimaailmaan, missä kaikki on mahdollista.. Jopa mulle. Unia..