Säpsähdän johonkin.. Raotan silmiäni ja nään kynttilöiden edelleen leikkivän liekeillä.. mmm.. uskallaudun nostamaan toisen käteni peiton alta ja avaan silmiäni lisää.. Oliko se unta vai..? Unenpöpperöisenä mietiskelen ja katselen seiniä, joissa liekkien varjot jahtaa toisiaan kuin tanssien. Muistan, kuinka kaivauduin viettämään vapaa päivää illalla kirjani kanssa prinsessasänkyyni, kyllä.. Luin pitkän aikaa, jopa niin pitkään että sain kirjan luettua loppuun asti. Ny muistan! Ne kyyneleet, jotka salaa valuivat pitkin poskia ja joita pyyhin pois nopeasti aivan kuin en olisi tuntenut niiden märkyyttä ja surullisuutta. Niin se Kirja, jonka aikana vieritin enemmän kyyneleitäni pitkiin aikoihin, koska sen kirjan kautta jouduin kohtaamaan taas niitä asioita, jotka olin työntänyt piiloon ja selitellyt itselleni, että ei nyt ei ole hyvä hetki, mä käsittelen ne asiat myöhemmin.. ja niitä asioita olin kerännyt jo 1,5 vuotta.. Nyt yksi pieni kirja täynnä sanoja sai koko maailmani pyörähtämään paikoiltaan (Juu, juuri niin paikoiltaan kuin se oli muka ollutkin) ja ne asiat olivat taas tässä edessäni ja mä mietin, et miksi just nyt, kun mulla ei ole nyttenkään yhtään enempää voimia käsitellä niitä. Välikuolema. Mä en vain ole jaksanut ajatella oikeasti, tuntea oikeasti, elää oikeasti. Mä luulin, mutta olin niin väärässä. Ja kun tajusin jossain kohtaa, etten edes yritä, aloin pakenemaan.. ja kun kerran sen pakenemisen aloittaa sitä on helvetin vaikea lopettaa.. Mut niin mä tein, enkä ole ylpeä. Mä en vain jaksanut ajatella, miettiä, elää. Mä vain piilouduin ja luulin. Ja nyt olen tässä niiden kaikkien asioiden kanssa. Yksin. Ja jostain pitäisi löytää energiaa käsitellä ne. Mut ku mä en oikeasti vittu jaksais, mut ku mä tiedän et nyt on jo pakko.. Pakko oppia taas elämään. Pakko oppia päästämään lähelle. Pakko hyväksyä ne vaikeat sydäntä raastavat asiat. Pakko taas ajatella. Pakko antaa niiden kyyneleiden tulla. Pakko mennä haukun haudallekkin.. niin monen kuukauden jälkeen, kun pienen rakkaani sinne omenapuun alle hautasin...

Mut ku mä en jaksaisin. Vieläkään..