Mä aloitan varovasti ja sekavasti tämän avautumisen..

Ehkä aluksi pitäisi kertoa, miksi tein tämän päätöksen tai mikä vei mut tähän päätökseen, että nyt kaiken on muututtava. Ja mistä kaikki tämä alkoi.. Se alkoi tästä..

"Kotona..
17.07.2006 - 23:49

Pää täynnä ajatuksia.. ja olotiloja. Oli ihana viikonloppu Tammerfesteillä. Tosi ihana. Tuli nähtyä uusia ihania ihmisiä ja jotkin vanhat ihmiset mun elämästä nousivat ihan eri rooliin.. mutta elämällä on tapana viedä.. hassua on, että en pelkää mitään, en mieti liikaa, en ajattele liikaa, nyt vain menen niinkuin on tarkoitus mennä. Haluan säilyttää tän olon. Tuntea, että mä leijailen tuulen mukana.. ja vain aika näyttää mihin se vie mua. Mä nukuin kaksi ihanaa pitkää yötä ihmisen vieressä, joka tuli mun elämään puun takaa ihan läheltä.. ja kun yritin mennä kauemmas.. vahva käsivarsi veti minut unissaanki takaisin. Ei liikaa sitomuksia, ei liikaa lupauksia vain hetkiä. Hetkiä, jotka vievät syvälle. Tuntuu hyvältä näin. Mä olen erilainen ja tämä ihminen tietää sen. Se ihminen on erilainen ja mä tiedän sen. Mä annan vapauden ja saan vapauden. En ole valmis vielä. Ja tämän ihmisen kanssa mun ei tarvitse ollakkaan. Mun ei tarvitse pelätä ja se tuntuu uskomattomalta.  Mä voin olla vain minä. Juuri tämmöisenä kuin olen. Ja yhä kuitenkin saan pehmeät huulet huuliani vasten. Mitä muuta voin pyytää..? Haluta..? En keksi juuri nyt. Eikä mun tarvikkaan keksiä. Mä elän&tunnen. Se riittää mulle."

Sellainen joka mua on lukenut pitkään varmasti huomasikin sen muutoksen. Oudointa oli, etten itse huomannut, kuinka pikku hiljaa muutuin, hiljennyin..

Tuo Onni, joka oli sisälläni.. sillä oli myös toinen puolensa.. Onni, joka ei todellakaan tuonut vain elän&tunnen-fiilistä.. Mäpä piirrän ja selitän lisää..

Kun kaksi ihmistä samalla ulottuvuudella kohtaa kipinät lentäen, uskoo jokainen ihmeisiin. Mutta harvoin ne kaksi ihmistä elävät yhtäaikaa tuulessa, nauttien elämästä avoimena, valmiina.. niin ei käynyt nytkään. Toinen eli myrskyssä ja toinen tuulessa.. Tuulessa eläjä uskoi kaikkeen hassuun naivisti ja vaivihkaa myrskyssä eläjä imaisi hänet mukaan myrskykeskukseen.  Tuulessa eläjä oli juuri saanut elämänsä muuttumaan myrskystä tuuleksi ja tämä tilanteenmuutos, sai tuulessa eläjän hämmentyneeksi, eksyneeksi. Joka kerta, kun hän rimpuili pois, Myrsky vain veti hänet uudestaan sinne keskukseen. Kaiken tämän aikana ne ajatukset, päätökset, jotka Tuuli oli tehnyt.. katosivat unholaan ja tilalle tuli epävarmuus, pelko.. elämästä, kaikesta. Pikku hiljaa Onni katosi Tuulen sisältä. Myrsky oli tehnyt tehtävänsä haluamattaan.. Pieni  ihminen, on kuin Tähti.. loistaa kirkkaasti pitkään, mutta sumu saa sen loiston häviämään ja lopulta katomaan.. ja kukaan ei tiedä, missä Tähti enää silloin on, paitsi Tähti itse. Tähti onneksi rakastaa itseään ja tämän kautta alkaa kasamaan pieniä palasia uudestaan häivyttääkseen sumun pois Tähden loisteen tieltä.. Jossain kohtaa Tähti huomaa Kuun, vahvan, ison loistavan Kuun. Tähti ihastuu. Tähti uskoo, että hänen kohtalonsa on tuo iso ihana Kuu. Hän yrittää avautua, olla avoin, oma itsensä, muttei onnistu siinä, koska hänen loisto ei ole vielä palanut. Hän on edelleen sumussa.. Ja Kuu ei huomaa, ymmärrä häntä vaan kääntää selkänsä. Tähti pienenee.. melkein katoaa, pysähtyy miettien. Myrsky jatkaa matkaansa.. Ja Kuu loistaa öisellä taivaalla ja Tähti ymmärtää, että hänen tiensä on vasta alkamassa..