Ette voi uskoa, kuinka kivaa on hyppiä pitkin himaa pyjamat yhä päällä. Ei kiirettä mihinkään. Vilahtaa ulos haukun kanssa ja toivoa, ettei kukaan nää ylittessä tien metsään yhä ne pyjamat päällä. Taaperrella metsässä ja räpsytellä unihiekkaisia silmiä  tuulen helliessä kasvoja. Yrittää saada vanhus leikkimään kepillä ja tyytyä vain irvistelemään, kun vanhus tuhahtaa ja jatkaa nuuskista.. Hiipiä takasin sisälle kahvintuoksun leijailessa houkuttelevana vastaan. Kuunnella musiikkia samalla, kun päättää aloittaa tiskaamisen. Haaveilla samalla tiskaessa toisen ihmisen tuoksusta.. kosketuksesta.. suudelmista.. Huomata päässä pyörivien ajatusten liittyvän vahvasti ihokaipuuseen. Alkaa kehittelemään teorioita, joilla ihokaipuun saisi helpottumaan. Syödä aamupalaa illalla kuudelta ja päättää käydä juoksemassa tuulettaakseen ajatuksia.. Uskomattomien ajatusten harhaillessa päässä.. pieni ihminen miettii, miten niin pienet asiat saavat aistit herkistymään.. vaistot kertovat jotain niissä pienissä asioissa olevan.. ymmärtämättä kuitenkaan niiden tarkoitusta. Pieni pää on vain ihmeissään. Ja ne vaistot saavat pienen ihmisen odottamaan jotain.. mitä ei välttämättä koskaan edes tule. Odotus saa kuitenkin pienen ihmisen tekemään hassuja tekoja.. ja lukemaan mailia kerta toisensa jälkeen. Kuin odottaen vastauksen olevan siellä. Se olisi liian helppoa. Aivan liian helppoa.. Mutta mahdollista.. Kai.