Tämä päivä oli henkisesti rankka päivä.. eräs läheinen ystäväni soitteli minulle päivällä ja pyysi kahville duunin jälkeen.. samainen ystävä meni naimisiin syksyllä ja olin hänelle kaasona.. ja nyt hän kertoi, että heille on tulossa ehkä ero.. tämä iski kipeästi mua masuun.. mä en ymmärrä tätä nykymaailmaa enää.. Missä hitossa on ihmisten taistelutahto ja rakkauden arvostus..?? Miksi ihmeessä asioita ei voida selvittää, puhua, käydä läpi ennen naimisiinmenoa..? Mä en ymmärrä, miksi joka paikassa on niin paljon pahaa. Tämmöiset asiat saavat minun uskon ikuiseen, onnelliseen toisiaan kunnioittavaan rakkauden liittoon horjumaan.. Miksi elämä on tätä..? Taas pääsen aiheeseen. Yksin. Ja onneksi. Mä en todellakaan kestäisi tollaista tuskaa nyt.. Mutta mua myös pelottaa. Pelottaa ihmisten luovuttaminen. Mä lupaan, et mut saa tulla tiputtamaan, jos mun arvot on joskus pepuillaan. Mä oikeasti toivonkin tuossa vaiheessa tiputusta. Mä haluan uskoa naivisti yhä ihmeisiin, jotka on kirjoitettu tähtiin.. ja et rakkaus keksii keinot. Ei tarvi ressata. Kaikki menee omalla painollaan. Täytyy vain taistella ja uskoa. Uskoa oikein kovasti. Kaikkeen ihan käsittämättömäänkin. Ja kunnoittaa sitä. Ja toista. Myös itseä. Ja taistella lisää.