Pitkään olen miettinyt oman blogin aloittamista.. Aina on löytynyt hyvä selitys, miksei just nyt. Ei ole aikaa aloittaa, ei aikaa kirjoittaa, ei aihetta mistä kirjoittaa, haluanko edes kirjoittaa, miksi edes kirjoittaisin.. Vaikka ajatuksia on pieni pää kokoajan täynnä, vaikka olen aina kirjoittanut.. Mutta kirjoittanut piilossa.. Vain itselleni.

Tänään on täydellinen päivä aloittaa. Vuosipäivä, eron vuosipäivä. Minun itsenäisyyspäiväni. Ja tuntuu hyvältä. Jota en olisi kyllä uskonut vuosi sitten.. Painan pikakelausta taaksepäin.. muistot vilisee viime vuodelta.. pysähdyn.. tästä se on.. tasan vuosi sitten.. 5.12.2004. Muistan uuden parketin tuoksun.. muistan, kuinka istuin keittiön lattialla silitellen parketin pintaa.. katselleen samalla keittiön värimaailmaa.. sarjakuvanvärinen vaalea sininen.. olin keksinyt hienon värin kaappeihin. Värin, joka vaihtaa väriä eri valaistuksessa. En hymyile.. yhä silitän. Hyvästelen.

Olemme kaksi viikkoa repineet toisiamme erotakko vai ei.. Kaikki on revitty auki.. molempien sielut. Sä istut sohvalla.. katselet pihalle silmät surullisena. On ihan hiljaista.. Tuska kaivaa sisällä.. järki ei ymmärrä, sydän ei ymmärrä.. Miksi? Kelaan kuvakelauksella hiljaa eteenpäin.. valmistaudut pikkujouluihin.. mä teen perinteisesti joululaatikoita.. Outoa, miksi toimimme noin.. yritämme vältellä sitä tuskaa.. vaikka tiedämme, ettei sitä pääse pakoon enää. Pienestä se alkoi, viimeinen tappelu yhdessä.. tuskaa hajoittaa mua.. en tunne sua siinä.. en tunne itteenikään.. muistan huudot, en sanoja.. muistan kun heitit sormuksen.. muistan kun sanoin.. "Tuo kertoo kaiken siitä, kuinka paljon arvostat meidän rakkautta.. mene.." muistan kipeän suudelman ovella, kun menet.. muistan, kuinka tipahdin siihen uudelle parketille kyyneleet valuen.. koko maailmani särkyen..

Jännästi se tunne palautui mieleen, kun kirjoitan...