Siis eikö nyt pitäisi olla ihanan lämmintä kun on kesäkuu...? Miksi sitten joudun istumaan sohvalla viltin alla varpaita lämmitellen tuntikausia, että pysyn edes jotenkin lämpimänä koko neiti. Mua väsyttää.. mutta ihan pakko odottaa saunan lämpeämistä ennenkuin hyppää sänkyyn kolmen peiton alle tuhisemaan. Huomasin sohvalla lökötellessäni olevani jollakin tavalla surullinen. Kylmä sää saa ihon kaipaamaan toista ihoa lähelle.. ja sen tunteen tullessa tuntee ittensä todella pieneksi ja mitättömäksi. Kun sitä vielä jää ajattelemaan lisää, huomaa olevansa ajatustensa vanki ja viimeinen ajatus on, että jäätyy siihen sohvalle vuosien saatossa yksin varpaiden kanssa. Kaamea kohtalo. En kai mä vain taas dramatisoi asioita, en suinkaan.. pois se minusta. Iteppähän olen taas ajanut itteni "viltin alla yksin" tilaan. Voisin alkaa laulamaan Olavin biisiä muunnelleen "On niin helppo olla yksin". Yksin ja hannari. Ei ketään lähelle, ettei vain tarvitse pelätä neidin mitään tunteita! Huiiih. Ajatuksena suuret tunteet, suuret tuskat. Kun ei päästä itteensä tilaan jossa on suuria tunteita, ei ole myöskään suuria tuskia. Ääh, paskaa... toi ajatus ei vaan sovi mulle.. olen liian hellä. Aivan liian hellä ja hellyyttä täynnä.. Vaikeaa olla taas minä. Murr.