Voi voikukan kukan terälehtien keltainen väri! Mä en sitten tajua naisen ajatusmaailmaa niinkuin pätkääkään. Miksi_aina_kaikesta pitää tehdä niin hiton vaikea.. Argh. Viime postuksen jälkeen sain heti puhelun. Yhdeltä ystävältä, joka asuu vähän kauempana. Ystävä, joka on joskus valvonut mun kanssa mun vaikeita hetkiä, ollut tukena ja on todella rakas mulle. Ja mä hänelle. Olemme aina olleet toisillemme iso tuki kaikessa. Ystävä, jolla on turvallinen elämä ja turvallinen pesä. Ystävä, jota rakastan. Ystävä, joka rakastaa mua. Miksi on niin vaikeaa selittää omasta elämästä ihmiselle, joka ei ole kokenut samoja asioita, mitä itse on kokenut viime vuosien aikana. Vaikka tiedän, että me olemme ystäviä loppuelämämme ajan, miksi kuitenkin tunnen syyllisyyttä, etten päästä häntä lähelle juuri nyt. Miten mä selitän mun elämää hänelle, niin että hän tajuaisi mun olevan onnellinen näin. Just näin. Kun olen oppinut itsestäni niin paljon enemmän. Kasvanut ja nään kaiken eritavalla kuin ennen. Haluan maistaa, koskettaa, tuntea kaiken ja kaikkea mun elämässä. Miten selität ystävälle, että on elämää myös ilman miestä, lapsia jne.. Että tämä on mun elämää, jossa joudun ottamaan vastuun joka ainoasta päätöksestä, mitä teen. Ihan joka ainoasta. Ja, kuinka vaikeaa on välillä kantaa vastuu niistä. Ja, että elämä on oikeasti ihanaa yksinkin. Tehdä asioita yksin. Ja, kun yritän selittää hänelle.. tätä kaikkea.. sorrun ja vähättelen elämääni. Koska niin on helpompaa.. Ei halua antaa toiselle liian hyvää kuvaa elämästä näin, ettei vain toinen tee sen takia vääriä ratkaisuja elämässä.. Koska, jos joutuisin ottamaan kenenkään läheisen elämästä vastuun, sanojeni takia, mä särkyisin. Mä tiedän sen. Mä olen edelleen sen neiti, joka huomataan, joka vetää kaikki yhteen ja saa ihmiset olemaan omia itsejään.. Mutta, olen myös se.. jota katsotaan sillä tavalla, että.. aivanko, mä olisin suunnannäyttäjä. Ja sitä mä en ole. En halua olla. Mä elän vain omaa elämääni. Omaa pientä, tyhmää elämääni, josta olen onnellinen. Miksen saa olla onnellinen näin, miksi mun pitää kätkeä mun hyvä olo. Miksi mun pitää aina pelätä, että jotain sattuu. Mä vihaan mun suojamuuria. Mutta mä luotan mun vaistoihin. Ja mun vaistot sanoo, ettei nyt ole aika kertoa kaikkea, vaikka se pahalta tuntuukin. Mä en halua luoda toiselle haavekuvia. Mä haluan vain elää omaa elämääni..

~ Kel onni on, se onnen kätkekööt..~

Miksi näin..? Turhauttavaa..