Mä tulin jo melkein takaisin. Ittenäni. Mutta sitten taas tapahtui jotain.. Juuri kun luulin kaiken olevan ohi, huomasin kaiken olevan taas kesken. Toisaalta haluaisin painaa pisteen tälle asialle, toisaalta taas haluan elää tuulessa ja katsoa, mitä se tuuli tuo. En ole enää avoin tätä asiaa kohtaan, mutten pysty työntämään sitä vielä kokonaan poiskaan. Enkä tiedä, auttaisiko se työntäminen edes.  Mä työnsin sen jo pois.. mut se tuli takasin vahvempana kuin ennen. Pieni ponnaripää sekoittaa neiti pientä pörröpäätä. Vai kumminpäin se onkaan. Todennäköisesti turhaan kuitenkin, mutta sen vieressä on hyvä nukkua. Lämmintä ja turvallista. Hyvä perustelu. Välillä aamuisin, kun tulen bussilla kotia tuntuu hyvältä. Välillä mut täyttää tunne, etten enää mene. Jossain kohtaa taas kaipaan ja menen. Tai kaipaat ja tulet. Helppoako..? Ei kai se tarvitse sitä ollakaan. En usko tähän.. ja se tunne vetää mua kauas.. Pystynkö olemaan siinä, jos mun ei tarvitse luvata mitään. Onko se reilua. Sulle tai mulle. Välillä haluan uskoa, mutten tiedä voinko. Enää. Joskus, kun vaikeus ylittää tietyn pisteen, se ei ole enää sitä. Mitään. Tai sitten vain kurkin vahvan suojamuurini takaa.. ja luulen eläväni. Vaikea sanoa, vaikea ihminen. Minä. Unia.